Joko kävit Göstassa?

Kun bussipysäkillä tai Hesarin kannessa lukee statement "Miljoonien museohanke meni metsään", ei voi olla tsekkaamatta mitä tällä mainoksella halutaan sanoa. Ja kun lukee useamman tätä miljoonia maksanutta museota ylistävää artikkelia, ei kesälomareissulla voi kuin kääntää nokka kohti Keski-Suomea ja Mänttä-Vilppulaa.

Joku Mäntässä on todella osannut pelata euronsa oikein. Serlachius-museo Göstan laajennusosa on jokaikisen senttinsä arvoinen. Ja jokaikinen sentti on kustannettu museoita ylläpitävän säätiön kassasta.

Tässä vaiheessa tietenkin lukija alkaa miettiä että mahtaa paikassa olla kallis pääsymaksu. Väärin. Aikuisen lippu kustantaa 8 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät sisään veloituksetta. Lipun hintaan kuuluu pääsy niin Göstaan kuin Mäntän keskustassa sijaitsevaan G.A. Serlachius-yhtiön entiseen pääkonttoriin eli Gustaf-museoon. Museoiden runsas tarjonta saattaa uuvuttaa, siksipä lipulla pääsee toiseen museoon vielä seuraavana päivänä.

Me menimme ensin Göstaan. Jo museon parkkipaikalle ajaessamme tiesin, että täällä tullaan viettämään helposti koko päivä. Museon englantilaistyyppinen kartanopuutarha veistospuistoineen, saarineen ja kahvitupineen houkuttelevat huilaamaan helteestä ja museon vilinästä. Tietysti ohjelmassa oli myös lounas paviljongin uudessa, Pekka Terävän ja Harry Tikkasen kipparoimassa ravintolassa.

Saavuimme museoon sopivasti kun laajennusosasta kertova museo-oppaan alustus alkoi joten saimme heti lyhyen oppitunnin museorakennuksesta ja museon toiminnasta. Alustuksen jälkeen suuntasimme syömään ja onneksemme saimme heti pöydän. Kesäkiireiden aikaan ravintola oli nimittäin niin suosittu että osa museossa vierailleista tutuistamme eivät olleet päässeet vierailunsa aikana syömään ravintolan ollessa täyteenbuukattu.

No sitten jo viimein pääsimme itse asiaan eli näyttelyitä kiertämään. Riiko Sakkisen Museum of No Art MuNA (yllä) ei olisi auennut ilman vierailun alussa kuulemaamme alustusta. Ja mitä tarkemmin teokseen tutustui, sitä enemmän Sakkisen näkemys museoinsituution vallasta avautui.

MuNAsta suuntasimme Superpop! -näyttelyyn joka esitteli sekä tuttuja että vähemmän tuttuja suomalaisia ja ulkomaisia pop-taideteoksia Andy Warholilta Jani Leinoseen. Yleensä meidän perheessä se olen minä joka syynää jokaisen teoksen läpikotaisin miehen juostessa näyttelyn läpi pikapikaa, mutta nyt mieskin innostui jopa niin että kuvasi teoksia enemmän kuin meikäläinen. Alla muutama otos.

Jani Leinosen mikä-lie-hiiri

Andy ja äijä

Onnistunut kesädieetti

Paviljongissa pääsi sulavasti liikkumaan rattaiden kanssa mutta kartanon puolella esteettömästi pääsi kiertämään vain rakennuksen pohjakerroksessa. Tai yläkertaan olisi toki päässyt hissillä, mutta sepä oli niin pikkuruinen että meidän rotjakkeet eivät sinne mahtuneet. Siis pienempi hissi kuin Brysselin kämpässämme tammikuussa! Isä ja poika suuntasivat sitten puutarhaan hankkimaan päikkäriväsymystä ja äiti pääsi kiertämään mielettömän kekseliään 'Malli ja hullu kuvailija' -näyttelyn kaikessa rauhassa. 

Näyttelyiden jälkeen kiertelimme vielä melkein neljäkymmentä vuotta siltaa kartanon mailta odottanutta Taavetinsaarta kundin simahdettua päikkäreille rattaisiin. Saarestakin löytyi taidetta Mäntän kuvataideviikkojen jäljiltä.

Ihme kyllä suoritimme Göstä-elämyksen sen verran napakalla aikataululla että ehdimme myöhään iltapäivällä vielä kirkonkylälle Gustaf-museoon. Mutta siitäpä lisää seuraavassa postauksessa.